Se oli vakava paikka.
Kurkistus rahin taa
Kouluhommia
tiistai 30. heinäkuuta 2013
Valmis Sisustaja
Ei ole taas aikoihin tullut päiviteltyä blogia, kun koulu on ohi ja kohta kesäkin on mennyt huminalla ohi, hyvä kun perässä pysyy.
torstai 21. maaliskuuta 2013
Työssäoppiminen 1, 8ov
Olin työharjoittelussa pienessä raksennusfirmassa Lahdessa. Pääasiassa pääsin tekemään erilaisiä tapetointi ja maalaustöitä. Sen lisäksi purkasin pienehkön saunan ja se tehtiin sitten uusiksi uusilla materiaaleilla. Muistin harmillisen vähän ottaa kuvia. Ensimmäisestä kohteesta en ottanut lainkaan. Se oli kaksio Hollolasta johon tehtiin pintaremontti. Pohjatyöt sekä maalaus ja tapetointi koko huoneistoon.
Seuraavasta pikku yksiöstä muistin ottaa jopa muutaman kuvan, en tietenkään lähtökohdasta, joka oli aikamoinen. Huoneistossa oli poltettu sisällä kahdenkymmenen vuoden ajan ja haju ja jälki oli sen mukainen. Hyi! Älkää polttako sisällä! Tässä muutama otos liki valmiista kohteesta.

Lopputuloksesta tuli ihan hyvä
Maalasin nuo vanhat keittiönkaapit valkoisiksi
Lähikuvaa maalaamistani karmeista.
Toisessa kohteessa tapetoin kolmikerroksisen talon Jalkarannasta. Tässä muutamia kuvia sieltä.
Siinä kuvaa saunasta jonka purkasin ja tehtiin myöhemmin sitten uusiksi.
Kuvat on tosi huonoja. Pahoittelen.
maanantai 18. maaliskuuta 2013
Tunnelmaa ja tasoa
Verhot
Verhoilujaksolla ompelimme myös verhot. Sai tuoda omat kankaat ja suunnitella omanlaisensa verhot. Kaupasta ostaessa kangas näytti ihan hohtavanvalkoiselta, mutta kotona se näyttikin lähinnä beigeltä. Voi rähmä. Mutta kyllä olen onnellinen, että sain ne tehtyä. Taas sitä onnistumisen iloa.
Kun aikaa jäi, niin tein vielä tyynynpäällisiä pari kappaletta. Tässä yksi niistä vielä tekeillä.
Kun aikaa jäi, niin tein vielä tyynynpäällisiä pari kappaletta. Tässä yksi niistä vielä tekeillä.
Verhoilun näyttö
Tein näytössä rahinverhoilun valkoisesta keinonahasta, ja päälle laiton kuusi aitoa kristallinappia. Ei se verhoilu nyt ihan putkeen mennyt, mutta hyvä se on. Minä ainakin tykkään.
perjantai 15. maaliskuuta 2013
Tapetointinäyttö
Tapetteja oli todella rajallinen määrä joilla näytöt oli tarkoitus tehdä. Niinpä valitsimme kaksi samankuosista mutta eriväristä tapettia ja jouduttiin tekemään se vielä vain osalle seinää, kun materiaali ei olisi riittänyt koko seinän pinnan tapetoimiseen. Sävytimme seinään maalit ja maalasimme ne ennen tapetointia.
tiistai 12. maaliskuuta 2013
Verhoilun harjoitus ennen näyttöä
Tässä jaksossa verhoillaan aikaisemmin puutöissä tehdyt rahien rungot. Siellä valmistettiin kaksi aihiota ja jalallinen runko. Toiseen aihioon harjoitellaan ja opetellaan verhoilua näyttöä varten koko verhoilu prosessi alusta loppuun saakka, ja myöhemmin näytössä teemme toiseen aihioon verhoilun oppimamme mukaan.
Tässä onkin kuvia harjoitusaihion verhoilusta, vaihe vaiheelta. Jousien kiinnityksestä, pehmusteiden laittamisesta ja kaavoituksesta, aina valmiiksi verhoiltuun aihioon.
Lopuksi ompelin käsin kauniin helminauhan verhoilun reunaan, tuomaan rahiin hiukan ilmettä.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)