keskiviikko 28. syyskuuta 2011

Piilopaikka

Sain idean tehdä lippaan, joka näyttää "kirjalta", kun käytiin Habitare messuilla parisen viikkoa sitten. Olin aiemmin nähnyt samantyyppisen lippaan eräällä ystävälläni.
Tämä "Hamlet" kätkee sisäänsä ihan muuta kuin tarinan..
Kyseinen yksilöhän on oikein viehättävä kapistus.
Minusta tuo oli niin oiva tapa piilottaa sohvapöydällä lojuvat, muuten yleensä rumat tavarat ja pieni irtosälä. Silti ne ovat käden ulottuvilla tarvittaessa ja ennen kaikkea TALLESSA. Kirjan sisälle voi kätkeä esimerkiksi kaukosäätimet, USB- piuhat ja vaikka puhelimen laturin. Sellasia pikku juttuja, joita lähes päivittäin tarvitsee, mutta ne olisi kiva pitää tallessa.

Päätin siis kokeilla osaisinko itse tehdä saman tyyppisen, kun koulussa oli vielä aikaa ja mahdollisuus väsätä.  Mietin vielä, pitäisikö sisälle tehdä jonkinlainen lokerikko. Pistetään harkintaan. Kuvia omasta lippaastani en vielä laita. Se on menossa nimittäin lahjaksi. Eikä se ole edes valmis vielä, mutta oli vaan pakko tulla kertomaan idean lähteestä ja, että tuon tapaista lipasta kannattaa siis odotella. Kuvia ja selostusta tulossa myöhemmin. Pidetään hetki jännitystä vielä.

Huomenna olisi tiedossa Salpauksen avajaiset ja konsertti torilla. Kyllä koulussa on kivaa !!!

sunnuntai 25. syyskuuta 2011

Monitoimilauta

Aloitin kaiken hakemalla varastosta reilu 11 litraa raakalautaa,(koivua ja lämpökäsiteltyä koivua). Unohdin kuvata alkuvaiheet, jospa ensi kerralla muistaisin. Ensin lauta sahattiin särmäsahalla vähän kapeampiin osiin sen jälkeen se oikasuhöylättiin ja sen jälkeen tasohöylättiin. Sitten osat oli  vielä hiottava tasohiomakoneella tasaisiksi liimaamista varten.

Vähän hiomista vielä...

Noihin päihin tein vielä koverrukset jyrsimellä, laudan tasolta nostamisen helpottamiseksi.



Lauta viimeisteltiin parafiiniöljyllä käyttövalmiiksi.
Lautaa voi käyttää joko ihan vaat tarjoilualustana, tarjottimena tai vaikka leikkuulautana. Käyttötapa on kiinni vain mielikuvituksesta. Tämän vein Mammalle syntymäpäivälahjaksi. Hän on kova leipomaan ja järjestelemään kaikenlaisia juhlia. Luultavasti lauta pääsee siis rakastavaan kotiin ja kovaan käyttöön.

Mitähän sitä vielä ehtii tehdä ennen kuin tämä jakso loppuu... Hmmm... Ideoita on luultavasti enemmän kuin aikaa.

Kertokaa toki, jos tulee hyviä ideoita, mitä puusta voisi tehdä nopeasti ja suht helposti. Eihän ne yleensä mene ihan niinku Strömsössä, mutta kiva on ainakin kokeilla, mitä sitä itse saa aikaiseksi.


torstai 22. syyskuuta 2011

Pyöreä rahi


Heti ensimmäisenä työnä aloitimme tehdä pyöreää rahia vanerista. Pyöreäksi sahaaminen on yllättävän vaikeaa, uskokaa pois. Niin ja vaneri on loppujen lopuksi aika ärhäkkää tavaraa, vaikkei heti uskoisi, mutta kyllähän minäkin sain sen loppujen lopuksi taipumaan tahtooni, ja ihan hyvä rahin retale siitä tuli. Tässä siis rahi vielä vailla verhoiluja ja pehmusteita.. Kaikki aikanaan.

Tästä kaikki sai alkunsa.
Kuten kuvasta näkyy, ei ympyröiden tekeminen
 ole niin helppoa, kuin moni luulisi.

Siinä komeilee rungon kansi...

...ja pönttö.
Kyllä siitä vielä rahi saadaan, kunhan päästään verhoiluihin käsiksi.