tiistai 22. marraskuuta 2011

Pyöreä lattiatyyny

Kun patakintaan kanssa oli saatu tilit selviksi, oli aika käydä pyören lattiatyynyn kimppuun. Kaikki alkoi kaavojen piirtämisellä kaavapahville.
Koon ja kankaat sai itse päättää, kunhan päällipuoli on neljästä osasta ja alapuoli kahdesta osasta. Sitten ei muuta, kuin kangasta pilkkomaan ja ompeluhommiin. Alapuolelle piti ommella vetoketju, ja sisään laitetettiin vanulla täytetty vanupussi.





Pyöreän tyynyn tekeminen oli hyvää harjoitusta ennen pyöreän rahin verhoilun aloittamista.

Onnistumisen iloa

Nyt on verhoilutunteja takana jo muutama, mutta edelleen se vaan on niin, niin haastavaa. Ihan ensimmäiseksi harjoiteltiin ompelua pelkälle paperille ilman lankaa. Sen jälkeen vuorossa oli erilaisten saumojen harjoittelua pienistä tilkuista.




Niiden jälkeen aloitettiin ensimmäinen harjoitustyö, joka oli patakinnas.

Vaati pari harjoituskappaletta onnistuakseen...

...mutta harjoitus tekee mestarin.
  
Ei ihan vielä mestari, mutta MINÄ ONNISTUIN! Mahtavaa!

Sain tehtyä patakintaan! Se, jos mikä, oli onnenpäivä.
Kerrottakoon kuitenkin, että toteen kävi sanonta, "Kolmas kerta toden sanoo".



Patakintaan luomista haasteista selvittyäni, aloin tehdä pyöreää lattiatyynyä. Siitä myöhemmin lisää.