sunnuntai 10. maaliskuuta 2013

Työharjoittelu 2, 4ov

Olin neljän viikon työharjoittelu jaksolla ihanassa Millan putiikissa Lahdessa, Vesijärvenkadulla. Aivan ihana paikka ja ihanat työkaverit oli mulla siellä. Tykkäsin kyllä hurjasti.




En oppinut niinkään mitään uutta omaan alaani liittyvää, mutta se ei ollutkaan tavoitteeni, vaan lähinnä tutustua työympäristöön jollaisessa ehdottomasti haluaisin myöhemmin työskennellä. Tuollainen lifestyle myymälä tarjoaisi juurikin niitä puitteita mitä toivon tulevalta työpaikaltani. Asiakaspalvelu, somistus ja ihana miliöö, voiko muuta muka toivoa? Ei mulla ainakaan tule ihan heti mieleen.
Sain todella vapaat kädet liikkeessä toteuttaa omia visioitani. Oli ihan mahtavaa päästä tekemään näyteikkunoita ja somistaa myymälää, ja varsinkiin niin ihanilla tuotteilla. Tutuksi tuli toki monet muutkin myymälän työt, mutta pääasiassa sain suurilta osin vastata somistamisesta.
Asiakaspalvelu on putiikissa loistavaa. Oli mukava itsekin päästä pitkästä aikaa asiakaspalvelu tehtäviin. Siitä onkin aikaa liki kymmenen vuotta, kun olen viimeksi ollut kaupassa tiskin toisella puolen. Edelleen se saa yhtä hyvälle mielelle, kun siinä onnistuu ja asiakas lähtee tyytyväisin mielin ulos ovesta.
Harmittaa ettei ollut kameraa ja en saanut kuvia somistamistani ikkunoista ja myymälästä. Olisi ollut kiva niitä täälläkin jakaa. Vielä niitä ikkunoita ehtii käydä ihastelemassa, jos ohi kuljette.
Tästä alkaakin super kiireinen loppu kuukausi meikäläisellä. Remppailen tulevaa uutta kotia ja pakkailen vanhaa muuttokuntoon kaikki illat ja päivät pitäis malttaa olla ahkerana koulussa, niin valmistuu sitten suunnitellusti keväällä.
Onneks on sentään ihanan kauniita päiviä, niin saa lisää energiaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti